Ajankohtaista

 

 

 

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1 § YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Suomen Palohenkilöstön Moottoriurheilijat ry ja sen kotipaikka on Kerava.

                       

2 § TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU

 

Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen moottoriurheilusta kiinnostuneet pelastusalan henkilöt sekä edistää heidän moottoriurheiluharrastusta ja turvallista liikennekulttuuria.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää moottoriurheiluun ja liikennekysymyksiin liittyviä valistus-, tiedotus-, koulutus- ja harjoitustilaisuuksia sekä kilpailuja ja näytöksiä. Tarkoitustaan varten yhdistys voi hankkia harrastus- ja kilpailukalustoa, alaa koskevaa kirjallisuutta ja opetusmateriaalia, sekä järjestää tutustumismatkoja jäsenilleen. Yhdistys voi julkaista jäsenlehteä, jonka mahdollinen tuotto käytetään yhdistyksen tarkoituksen tukemiseen. Yhdistys voi osallistua jäsenensä välttämättömiin kilpailukustannuksiin.

Toimintaansa varten yhdistys hankkii varoja jäsenmaksutulojen lisäksi järjestäen asianmukaisilla luvilla huvitilaisuuksia, arpajaisia, rahankeräyksiä ja vastaanottaa lahjoituksia. Yhdistys voi harjoittaa pienimuotoista talkootoimintaa. Yhdistys voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta. Yhdistys voi nimiinsä saavuttaa oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata.

 

3 § JÄSENET

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä palohenkilöstöön kuuluva henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Yhdistyksen hallitus hyväksyy hakemusta vastaan varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

 

4 § JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla

siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

 

5 § LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSU

Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

 

6 § HALLITUS

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja neljä (4) muuta varsinaista jäsentä sekä yksi tai kaksi (1-2) varajäsentä. Puheenjohtaja, hallituksen varsinainen jäsen ja varajäsen voidaan valita uudelleen.

Hallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta. Hallituksen puheenjohtajan valitsee vuosikokous joka toinen vuosi. Hallituksen varsinaisten jäsenten toimikausi on niin ikään kaksi vuotta, kuitenkin siten että jokaisessa vuosikokouksessa valitaan kaksi varsinaista jäsentä erovuoroisten tilalle, sekä valitaan yksi tai kaksi (1-2) varajäsentä.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään kolme (3) jäsentä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallituksen tehtäviin kuuluu:

1.    hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa tarvittaessa keskuudestaan tai sen ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

2.    hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen toiminta tapahtuu näiden sääntöjen ja yhdistyslain mukaan ja että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Hallitus edustaa yhdistystä.

3.    hallitus päättää ainakin seuraavista palkkioista ja kulukorvauksista yhdistyksen jäsenille sekä muille yhdistyksen hyväksi toimiville

·         yhdistystoiminnasta aiheutuvien puhelinkulujen korvaukset

·         kokousmatkakulujen korvaukset

·         lehden toimittamisesta aiheutuvien kulujen korvaukset

·         kilpailun tai tapahtuman järjestämisestä syntyvien kulujen korvaukset

·         jäsenen kilpailukulujen maksamisesta

4.    hallitus päättää yhdistyksen etu huomioiden sen omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä

5.    hallitus kutsuu koolle yhdistyksen kokoukset ja muut tilaisuudet

6.    hallitus valmistelee ja esittelee yhdistyksen kokouksessa käsiteltävät asiat ja huolehtii, että kokouksista kirjoitetaan asianmukaiset pöytäkirjat

7.    hallitus toimeenpanee yhdistyksen päätökset

8.    hallitus pitää ajantasaista jäsenluetteloa

9.    hallitus ratkaisee jäsenten ottamista ja erottamista koskevat asiat

10. hallitus jättää kuukautta ennen vuosikokousta tilin- / toiminnantarkastajalle kuluneen toimikauden vuosikertomuksen sekä yhdistyksen tilit, jotka päätetään joulukuun 31. päivänä sekä tositteet ja muut tilin- / toiminnantarkastuksessa tarvittavat asiapaperit

 

7 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kukin erikseen, taikka se tai ne toimihenkilöt, joille hallitus antaa nimenkirjoitusoikeuden.

 

8 § TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.  

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille / tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien / tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.

 

9 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Yhdistyksen kokous on päätösvaltainen kun se on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu.

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

 

10 § YHDISTYKSEN KOKOUKSEN KOOLLE KUTSUMINEN

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai yhdistyksen kotisivujen ilmoitustaululla Internetissä tai sähköpostitse.

Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika ja paikka sekä kokouksessa käsiteltävät asiat. Muista asioista kuin kokouskutsussa mainituista ei kokouksessa saa tehdä jäsenistöä velvoittavia päätöksiä.

 

11 § VUOSIKOKOUS

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1.    kokouksen avaus

2.    valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3.    todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4.    hyväksytään kokouksen työjärjestys

5.    esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien / tilintarkastajien lausunto

6.    päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7.    vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet

8.    määrätään toiminnantarkastajien / tilintarkastajien palkkio

9.    valitaan hallituksen puheenjohtaja (joka toinen vuosi) sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä erovuorossa olevien tilalle. Edellisten lisäksi valitaan yksi tai kaksi (1-2) varajäsentä hallitukseen

10. valitaan yksi tai kaksi (1-2) toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi (1-2) tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa

11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

 

12 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.